… kun kirjoitin esikoisromaaniani.
3 asiaa kirjoittamisesta
Älä kiinny liikaa
Kirjoittaminen on äärimmäisen henkilökohtaista. Jokainen sana on syntynyt omista käsistä, jokainen juonenkuvio omassa mielessä. Hahmoista tulee väistämättä itselle tärkeitä, tapahtumapaikoista merkityksellisiä. Joku voi kirjoittaa tarinaan omaa elämäänsä, palasia jostakusta itselleen tärkeästä henkilöstä tai tärkeitä tapahtumia. Ja myönnetään - välillä sitä vain tulee kirjoitettua jotain sellaista, mistä on ihan hemmetin ylpeä. Ja siksi on välillä vaikeaa päästää irti.
Se versio esikoisromaanistani, joka lopulta päätyi lukijoiden käsiin, sisältää ehkä 10 prosenttia alkuperäisestä versiosta. Olin ensimmäisestä versiosta äärettömän ylpeä ja ajattelin, että tämä on hiton hyvä. Sitten aloin muokata tekstiä kohti kustannuspäätöstä. Suurin muutos tuli kirjan loppuun kirjoittaessani loppuratkaisun täysin uusiksi. Tämä muutos tosin palveli minua myöhemmin, kun itsenäiseksi tarkoitettu kirja paisuikin kolmeksi. Tarinaan tuli muokatessa niin paljon uutta, ettei kaikkea olisi mitenkään ehtinyt kertoa yhden kirjan aikana.
Kustannussopimuksen saatuani aloitin taas alusta. Tai no, en ihan alusta, sillä kustannustoimittajani kielsi kirjoittamasta tarinaa kokonaan uudelleen. Sen sijaan poistin paljon, muokkasin jotain ja kirjoitin reippaasti uutta. Leikkuriin joutui ainakin useampi hahmo, ensimmäisen version tärkeitä teemoja ja sellaisia kohtia tekstistä, joista olin ylpeä. Joitain myös siirsin kirjassa eri kohtaan ja sain näin säilytettyä itselleni tärkeimmät, vaikkakin sitten eri asiayhteydessä kuin alkujaan oli tarkoitus.
Muista, että jokaisen luvun tulee palvella tarinaa
Sain tämän vinkin alkaessani muokata Hunajaa ja houkutuksia -kirjan ensimmäistä versiota kohti kustannuspäätöstä. Ensimmäisessä versiossa oli pari lukua, joiden ainoa tehtävä oli vain täyttää muiden lukujen välejä, tuoda tapahtumien välille aikaa ja kertoa hahmoista lisää. Ne napsin heti pois, ja alkaessani kirjoittaa tarinaa uudelleen kiinnitin erityistä huomiota siihen, miten mikäkin luku palveli tarinaa. Esiteltiinkö siinä joku tärkeä hahmo? Sanottiinko siinä jotain merkittävää? Tapahtuiko jotain tarinan ja juonen kannalta oleellista?
Välillä hahmot tekevät mitä haluavat, eivät sitä, mitä kirjoittaja haluaa - ja se voi olla tarinan kannalta hyvä
Miksi sinä noin sanoit? Miksi teet näin? Miksi menet ensin sinne, vaikka pitäisi mennä tuonne? Miten me nyt tähän päädyttiin? Vaikka hahmot syntyvät kirjoittajan käsien kautta, ne saattavat silti toimia oman päänsä mukaan. Kun luvun kirjoittamisen alussa mielessä on vain hahmojen välinen lautapeli-ilta, jonka aikana jutellaan mukavia ja rentoudutaan, saatetaan luvun lopussa olla jo ilmiriidassa. Tai jos luvun alussa hahmolla on nälkä ja mielessä on vain ruoka, luvun lopussa hahmo saattaa olla päättänyt, että nyt on tärkeämpääkin tekemistä. Ja he ovat saaneet tehdä niin sen sijaan, että painaisin jarrua kesken kaiken, koska yhtäkkiä huomaan, että hahmojen mukana meneminen tuo mukanaan jotain uutta. Idean, inspiraation, juonenkäänteen, mitä milloinkin. Toki kaikki tämä ei päädy lopulliseen versioon, mutta välillä on hauskaa antaa hahmojen viedä ja mennä itse vain virran mukana, nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten voikin kysyä hahmolta, että mitä ihmettä sinä nyt säädät.
3 asiaa itsestäni kirjoittajana
Dialogit ovat vaikeita
Esikoisromaanin kirjoittamisen myötä tajusin, että en osaa kirjoittaa dialogia. Keskusteluiden, varsinkin pitkien, kirjoittaminen tuntuu vaikealta, teksti tönköltä ja epäluontevalta. Siksi kirjoitin monet keskustelut ensin niiden kuvailuna, kunnes kustannustoimittajani komensi kirjoittamaan ne auki. En pysty, en osaa, tuskailin. Keskustelu kyllä oli jo mielessäni ja kertaalleen auki kirjoitettuna, mutta aloittaminen takkusi. Lopulta keksin alkaa käymään keskusteluja ääneen itseni kanssa (silloin kun olin yksin kotona, avopuolisoni joutuu kestämään jo paljon, joten säästän hänet työhuoneesta kuuluvalta yksinpuhelulta). Ääneen puhuessa hahmojen puhe alkoi vähitellen tuntua luontevammalta - mutta ei dialogien kirjoittaminen kyllä vieläkään ole suosikkiasiani.
Jos teksti jumii, lukeminen ja ideointi auttaa
Kun tuntuu, etten pääse eteenpäin, nousen hetkeksi koneelta ja menen kirjahyllyn ääreen. Usein valitsen ihan summamutikassa jonkin kirjan, joskus jonkun suosikkini. Parin minuutin seisominen kirjaa selaten usein saa ajatukset liikkeelle, ja sama vaikutus on ideoiden pallottelussa toisen kanssa. Monesti sain myös jumivaan kohtaan ideaan kustannustoimittajan kommenteista - tai ainakin alkusysäyksen, jonka pohjalta sain taas tekstiä aikaan. Välillä uhriksi joutui myös sohvalla omassa rauhassaan istuva avopuolisoni, kun aloin pitää olohuoneessa huolirinkiä ja pohtia ongelmaani ääneen.
Palautteen ja ehdotusten vastaanottaminen
Ilmestyin kirjoittajapiireihin suoraan pystymetsästä, ilmaan minkäänlaista koulutusta tai kokemusta. Olen aina kirjoittanut itsenäisesti, ilman ohjausta tai tukea, kehittävää palautetta tai kannustusta. Ainoat opettajani ovat olleet Youtube-videot ja pari lukemaani kirjoitusopasta, mutta ei niiltä palautetta omasta tekstistä saa. Olen muutenkin vähän herkkä palautteen suhteen ja meinannut ottaa asiat liian henkilökohtaisesti - mutta ilokseni sain kirjaprojektin aikaan huomata edistyneeni tässä asiassa tehtyäni asian kanssa töitä monta vuotta. Toki tieto siitä, miten moni lukee tekstiäni ja kommentoi sitä, jännitti aluksi hirveästi. Mutta kun kommentit olivat asiallisia, kannustavia ja hyviä ajatuksia pullollaan, tajusin jännittäneeni turhaan.
Palaute ja ehdotukset suuntautuvat aina tekstiin, eivät minuun ihmisenä tai kirjoitustaitooni (kehut tosin olen ottanut vähän nolostellen vastaan), mikä alkuun tuntui oudolta koska toisenlaisissa töissä saatu palaute liittyy aina tavalla tai toisella minuun tai siihen, mitä olen tehnyt (asiakaspalvelutyössä tästä varsinkin saa osansa). Ja kun teksti kävi moneen kertaan luettavana ja palasi takaisin kommenttien kera, pääsin kehittymään koko ajan paremmaksi. Ja ehkä pieni jännitys kuuluu asiaan, onhan se teksti kuitenkin oma.
